”Sain valmennuksen avulla yhden todella ison duunin mikä on ihan mielettömän hyvä juttu mulle ja vie mua lähemmäs tavoitetta. Pikkuhiljaa alkaa palaset loksahtelemaan paikoilleen”
”Saavutin pitkään haaveilemani koulutuspaikan. Oon niin fiiliksissä!! Tä life coaching on kyllä ollut paras sijoitus pitkään aikaan. Kiitos Maija niin paljon, että oot antanut mulle eväitä oivaltaa asioita”
”Koin saavani työkaluja erityisesti arjen hallintaan ja ajankäytön optimointiin”
”Maija on ihmisläheinen valmentaja ja hän oikeasti kuuntelee mitä asiakkaalla on sanottavana. Tämän jälkeen hän valitsee tilanteeseen sopivat harjoitukset.”
”Minulla on ollut elämässä vaikea tilanne eron myötä ja sen käsittelyssä olen saanut paljon apua. Esimerkiksi siitä kuinka ajatella koko tilanteesta, itsestäni ja miten jatkan tästä eteenpäin.”
”Maija on uskomattoman ymmärtäväinen, kannustava ja helposti lähestyttävä. Hän todella välittää asiakkaistaan.”
”Valmennuksemme on vielä kesken, mutta olen jo nyt saanut niin huikeita työkaluja elämääni, etten voisi olla kiitollisempi, että uskalsin pyytää apua.”
”Kaikesta huokui, että minä olen keskiössä ja Maija tekee kaiken minun vuokseni. En missään vaiheessa kokenut, että tekisi mieli alkaa miellyttämään häntä tai suorittamaan tehtäviä. Maija loi ilmapiirin, että saan tehdä kaiken omaan tahtiin ja että saan itse irti mahdollisimman paljon.”
”Maija osasi kysyä kysymyksiä, joita en olisi itse aikaisemmin osannut edes pohtia. Kysymysten kautta hän auttoi avaamaan ovet syvemmälle itseeni. En osannut kuvitella valmennuksen tehokkuutta, ennen kuin pääsin kokemaan sen. Nyt voin todeta valmennuksen olevan hyödyllisempi, kuin arvasinkaan.”
”Maija oli uskomattoman rauhallinen, läsnä, sekä aidosti kuunteli kaikkea mitä sanon. Hänelle on helppoa puhua, kun tietää, että voi sania mitä vain ilman, että joutuu tuomitsemisen kohteeksi. Hän ei antanut minulle käskyjä, miten toimia, vaan auttoi minua itse löytämään vastaukset kysymyksiini, joiden olemassaolosta en ennen edes tiennyt.”
”Todella erilaista mitä olen koskaan ennen tehnyt. Avarsi omaa ymmärrystä itsestäni ja selkeytti tulevaisuuden suunnitelmiani.”