Olen pienestä pitäen kilpaurheillut ja menestynyt koulussa moitteettomasti. Halusin tehdä kaiken aina täydellisesti, enkä antanut itselleni armoa missään.

Hyvä ei ikinä riittänyt, piti olla aina täydellinen. Kisatessani bikinifitneksessä aloin määrittelemään identiteettini ulkonäköni perusteella. Ajattelin, että mitä pienempi rasvaprosentti, niin sitä parempi ihminen olen. Töitä sen eteen tein vuoden jokaisena päivänä ja se sopi paremmin, kuin hyvin tällaiselle suorittajalle.

Samaan aikaan työskentelin sairaanhoitajana vaativissa tehtävissä ja halusin sielläkin päästä vastuutehtäviin. Kova työtahti, lisääntyneet työt, epämääräiset organisaatiomuutokset ja uupumisen ilmapiiri oli viimeinen niitti terveydelleni.

Henkisen ja fyysisen ylikuormituksen ottaessa vallan löysin itseni sairaalasta rytmihäiriöiden ja korkean leposykkeen vuoksi. Silloin oli pakko pysähtyä ja miettiä kuka minä olen ja kenen elämää elän? Tavoitteeni ja arvoni olivat olleet täysin ristiriidassa keskenään. Olin hukkunut ulkopuolelta tulevien ärsykkeiden, sekä odotusten tulvaan ja kadottanut itseni tällä matkalla.